Spring Plantings

Näin keväisin herää kiinnostus kasveihin ja puutarhaohjelmiin. Katselin digiboksiin tallentamiani vanhoja puutarhaohjelmia ja kirjasin muistiin muutamia kivoja ideoita, kuten omien puutarhalaattojen ja sammalpallojen valmistamisen (Puutarhaunelmia 2011). Eli niitä voi sitten tehdä kesällä vaikka mökillä. Mutta tähän aikaan vuodesta on hyvä aika tehdä mullanvaihtoja ja huonekasvien lisäämistä. Päätin lisätä St. Pauliaa pistokkaista.


Pistokkaista lisääminen:
  1. Liota saviruukku vedessä. Peitä ruukun pohjassa oleva reikä ruukun palalla. 
  2. Lisää pohjalle lekasoraa salaojitukseksi.
  3. Lisää ruukkuun mullan ja hiekan sekoitus. 
  4. Irrota St. Paulian lehti, leikkaa varsi aika lyhyeksi ja tökkää lehti multaan. Kastele vähän ja vie ruukku lämpimään paikkaan. 
Viimeiseen ruukkuun istutin kultaköynnöstä.



Testailin muutama vuosi sitten innolla trooppisten hyötykasvien kasvatusta. Jossain vaiheessa en kuitenkaan enää muistanut hoitaa kasveja säännöllisesti ja kaikki muut paitsi pari kaktusta kuolivat. Mutta tämä alimman kuvan kaktuskatras on pärjännyt oikein hyvin. Kasvatin kaktukset siemenistä noin 4-5 vuotta sitten. Siemenet olivat peräisin ihan ruokakaupasta ostetusta hedelmästä, muistaakseni pitaijasta. Niistä muista kasveista pisimpään selvisivät sitruskasvit ja avokadot (näidenkin siemenet kaupan hedelmistä), joita voisinkin joskus kokeilla uudestaan. 

Some spring plantings. I propagated Saintpaulia and golden pothos vine from cuttings. I also changed soil in my cacti. The cacti in the lowest photo were grown from seeds about 4-5 years ago and are still doing well. I got the seeds from a fruit I bought at the grocery store. I think the fruit was pitaya. I was very much into growing tropical useful plants from seeds at the time. I tried a lot of plants but forgot to water them regularly at some point and all of them died except the cacti. The two other types of exotic plants that survived indoors in Finland for quite a long time were citrus plants and avocados. 

Propagating Saintpaulia from cuttings:
  1. Soak the claypot in water. Cover the hole at the bottom of the pot with a piece of broken claypot. 
  2. Add gravel.
  3. Add mixture of soil and sand. 
  4. Detach a leaf of SaintPaulia, cut the stem pretty short and stick the leaf into the soil. Water and take to a warm place.

Comments

Popular posts from this blog

100 Art Video Ideas for YouTube

How to Prepare Cardboard for Acrylic Painting

Acrylic Over Charcoal Mixed Media Painting Tips

How to Save Leftover Acrylic Paint for Later

How to Transfer Sketch onto Painting Surface

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...