Posts

Showing posts from March, 2014

Spring Plantings

Image
Näin keväisin herää kiinnostus kasveihin ja puutarhaohjelmiin. Katselin digiboksiin tallentamiani vanhoja puutarhaohjelmia ja kirjasin muistiin muutamia kivoja ideoita, kuten omien puutarhalaattojen ja sammalpallojen valmistamisen (Puutarhaunelmia 2011). Eli niitä voi sitten tehdä kesällä vaikka mökillä. Mutta tähän aikaan vuodesta on hyvä aika tehdä mullanvaihtoja ja huonekasvien lisäämistä. Päätin lisätä St. Pauliaa pistokkaista.


Pistokkaista lisääminen: Liota saviruukku vedessä. Peitä ruukun pohjassa oleva reikä ruukun palalla. Lisää pohjalle lekasoraa salaojitukseksi.Lisää ruukkuun mullan ja hiekan sekoitus. Irrota St. Paulian lehti, leikkaa varsi aika lyhyeksi ja tökkää lehti multaan. Kastele vähän ja vie ruukku lämpimään paikkaan. Viimeiseen ruukkuun istutin kultaköynnöstä.



Testailin muutama vuosi sitten innolla trooppisten hyötykasvien kasvatusta. Jossain vaiheessa en kuitenkaan enää muistanut hoitaa kasveja säännöllisesti ja kaikki muut paitsi pari kaktusta kuolivat. Mutta tämä …

Raw Chocolate

Image